HUS Kiinteistöt Oy:n ylläpidon erityisasiantuntija Mika Ahia sanoo, että HUS toimii 24 tuntia vuorokaudessa jokaisena viikonpäivänä, ja sen käytössä olevien hissien on toimittava samalla periaatteella.
HUS käynnisti Granlundin ja KONEen kanssa ohjelmistointegraation, jotta hissien huoltotiedot löytyisivät HUSin käyttämästä Granlund Managerista. Silloin nähdään nopeasti, jos jokin hissi ei ole toiminnassa, ja tieto kriittisten hissien korjaustarpeista välittyy KONEn huollon lisäksi HUSin turvavalvomoon.
-"Esimerkiksi hätäsektiohissit vievät synnyttäjät nopeasti leikkaussaleihin, ja tartuntaeristyshissit varmistavat tarttuvia tauteja sairastavien potilaiden kuljetukset. Helikopterihisseillä saadaan hoitoon potilaat, jotka tulevat eri puolilta Suomea hakemaan HUSin tarjoamaa erikoissairaanhoitoa", Ahia kertoo.
Huoltoa ja ylläpitoa johdetaan tiedolla
Yksi HUSin kiinteistönpidon pitkän aikavälin tavoitteista on ylläpidon johtaminen tiedolla. HUSin reilun miljoonan neliön kiinteistömassaa on hallittu Granlundin kehittämillä kiinteistöjohtamisen ohjelmistoilla yli 20 vuoden ajan. HUS otti käyttöön Granlund Managerin ensimmäisten joukossa 2000-luvun alkupuolella. Sitä ennen käytössä oli Granlund Managerin edeltäjä, Ryhti-ohjelmisto.
HUS on edelläkävijä myös hissihuollon digitalisaatiossa. KONEen Älykäs huolto otettiin käyttöön jo vuonna 2017. Palvelun avulla hissien toimintaa valvotaan etänä ja laitehäiriöitä tunnistetaan tekoälyllä ennakoivasti.
"Palvelu auttaa myös näkemään, miten eri hissien käyttö vaikuttaa niiden huoltotarpeeseen. Kun hissejä tarkkaillaan enemmän ja viat korjataan aikaisemmin, ne näkyvät käyttäjille harvemmin", kertoo KONEen kunnossapitoliiketoiminnan johtaja Anna Tiri.
Ohjelmistointegraatio parantaa huoltotiedon virtaamista. KONEen huollon piirissä olevien hissien, liukuportaiden ja automaattiovien tiedot siirretään automaattisesti Granlund Manageriin – eli samaan paikkaan muun laite- ja ylläpitotiedon kanssa.
Ohjelmistointegraatio helpottaa päätöksentekoa
Hissien huoltoa ohjataan vian vakavuuden mukaan. Kiireettömät tilanteet tarkastetaan seuraavan huoltokäynnin yhteydessä, turvallisuuteen liittyvät välittömästi. KONEen Huoltotieto-API-rajapinnan kautta Granlund Manageriin siirretään esimerkiksi hissin tunniste, työtehtävän syy ja asentajan kommentit. Käyttöpäiväkirjassa näkyy myös tieto siitä, onko hissi käytössä vai ei.
"Tyypilliset viat liittyvät hissien automaattiovien aukeamiseen ja sulkeutumiseen", Tiri kertoo.
Integraatio auttaa seuraamaan myös lakisääteisiä huoltotoimenpiteitä, jotka liittyvät kolmannen osapuolen tarkastuksiin. Jos tarkastuksen aikana havaitaan korjattavaa, se näkyy jatkossa Granlund Managerissa muista huoltotehtävistä erillisenä korjaustyönä. Näin kiinteistönomistaja voi varmistaa, että korjaukset toteutetaan määräajassa.
Integraation ansiosta ylläpidossa pystytään tekemään nopeampia ja viisaampia päätöksiä, ja myös raportointi onnistuu käyttäjillä valmiiksi tutuilla työkaluilla.
Ahian mukaan ohjelmistointegraation käyttö on alkanut sujuvasti ja tuonut toimintaan varmuutta siitä, että huolto-ohjelmat toteutetaan sovitusti. Sähköinen huoltokirja mahdollistaa myös eri hissien vikatiheyksien ja kunnossapitokustannusten seurannan.
"Omaa tekemistä helpottaa, kun kaikki tieto löytyy yhdestä paikasta", Ahia sanoo.