Suunnittele hissejä uudella KONE Studiolla Tutustu

KONE | Turvallinen liikkuminen koiran kanssa hississä ja liukuportaissa vaatii omistajalta valppautta

Turvallinen liikkuminen koiran kanssa hississä ja liukuportaissa vaatii omistajalta valppautta

Suomessa tapahtuu vuosittain useita onnettomuuksia, joissa koira loukkaantuu hississä tai liukuportaissa. Valitettavan usein syynä haavereihin on koiranomistajan tietämättömyys. Harva hoksaa, että ihmiselle turvalliset kaupunkiliikkumisen solmukohdat voivat olla turvallisuusriski koiralle.

Kaupungistumisen myötä yhä useamman koiran ja koiranomistajan arkeen mahtuu tilanteita, joissa on tarpeen liikkua hississä ja liukuportaissa. Tämä vaatii omistajalta erityistä valppautta, sillä hissien ja liukuportaiden turvallisuus on suunniteltu etupäässä ihmisen tarpeita ajatellen.

”Meille tulee vuodessa hoidettavaksi arviolta noin 4–5 koiralle liukuportaissa tapahtunutta vammaa. Tyypillisimmillään nämä ovat pehmytkudosvaurioita ja murtumia varpaissa. Aika usein ne päätyvät koiran varpaan amputaatioon”, kertoo pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Sonja Lahti Helsingin yliopistollisesta eläinsairaalasta.

Lahden mukaan tassujen vammat ovat kivuliaita ja erityisen hankalia hoidettavia, koska varpaat ovat jatkuvassa liikkeessä ja likaantuvat helposti. Näin ollen haavojen hoitaminen voi pitkittyä, mikä tarkoittaa omistajalle useimmiten myös hoidosta aiheutuvia merkittäviä lisäkustannuksia.

Syli suojelee pieniä tassuja liukuportaissa

Liukuportaat on suunniteltu kuljettamaan suuria ihmisjoukkoja, jotka kulkevat kengät jalassa, seisten. Laitteen rakenne saattaakin olla aikamoinen riski koiran tassuille. Siksi liukuportaisiin kiinnitetyssä turvatarrassa ohjeistetaan ottamaan pienempi koira syliin porrasmatkan ajaksi. Ison koiran kanssa liikkuminen kerrosten välillä hoituu turvallisesti hissillä tai tavallisia portaita käyttäen.


”Liukuportaiden askelmien rakenne on sellainen, että koiran kynnet tai pitkä turkki jäävät helposti niiden väliin jumiin”, kertoo KONEen liukuporraskunnossapitoasentaja Jerry Vuorinen.


Liukuportaiden turvakytkin pysäyttää laitteen heti, kun havaitsee kamman välissä jotakin ylimääräistä, mutta niin ikään turvallisuussyistä liukuportaat eivät voi pysähtyä äkkinäisesti. Äkkijarrutus kun aiheuttaisi matkustajien kaatumisen.


”Jokainen voi kuvitella miltä tuntuu, jos oma käsi jää liukuportaan kamman väliin ja laite liikkuu vielä jonkin matkaa”, Vuorinen havainnollistaa.


Hän korostaa, että tavalliselle käyttäjälle liukuportaat ovat hyvinkin turvalliset liikkua. Niiden välipitämätön käyttö saattaa kuitenkin aiheuttaa vaaratilanteita koirien lisäksi myös lapsille.


”Laite on turvallinen, kun sitä käytetään oikein, mutta ei se mikään leikkipuisto ole”, Vuorinen sanoo.

Hissiin aina rinnan koiran kanssa

Hississä koirille tapahtuneita turmia tulee Helsingin yliopistolliseen eläinsairaalaan hoidettavaksi muutamia joka vuosi.


Uusien hissien automaattioviin asennetut valoverhot turvaavat ihmisen liikkumista, mutta eivät useimmiten tunnista koiran ohutta talutushihnaa. Vaaratilanne syntyy, jos koira ehtii hissiin sisään tai sieltä ulos ennen omistajaa, ja hissi ehtii lähteä liikkeelle.


”Hississä vaarana on kuristuminen ja vakavat keuhkoödeemat. On meille pelastuslaitos tai omistaja tuonut koiria näissä onnettomuuksissa menehtyneenäkin”, erikoiseläinlääkäri Sonja Lahti sanoo.


Osastopäällikkö Kirsi Salmijärvi Kennelliitosta kertoo, että turvallisin tapa koiran kanssa hississä liikkumiseen syntyy totuttamalla eläintä jo nuorena hississä matkaamiseen ja ennakoimalla erilaisia tilanteita.

”Hissiin kannattaa mennä siten, että koira on ihmisen lähellä, remmi lyhyenä. Hissiin mennään ja sieltä poistutaan hallitusti. Itse opettaisin koiran myös istumaan takaseinän puolelle”, Salmijärvi sanoo.

Omistajan valppaus on tärkein turvaväline

Omistajan valppaus ja läsnäolo ovat ensisijaisen tärkeitä turvavälineitä liikuttaessa koiran kanssa kaupunkiympäristössä.


”Ihmiset keskittyvät koiran kanssa liikkuessaan monesti enemmän kännykkään kuin koiraan. Sillä, että omistaja on hereillä ja läsnä saattaa välttää todella monia vaaran paikkoja”, sanoo Salmijärvi.


Hän muistuttaa, että liikuttiinpa koiran kanssa liukuportaissa, hississä tai ihan tavallisesti tien laidassa, on vastuu koirasta aina remmin päässä.


”Koiranomistajia on selkeästi tarve valistaa turvallisesta liikkumisesta liukuportaissa ja hississä. Tosi hienoa, että KONE kiinnittää tähän huomiota”, Salmijärvi sanoo.

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.