”Yli 50-vuotiaissa hisseissä alkoivat korjauskulut olla kovia, ja hissi oli turhan usein epäkunnossa, joten uusien hissien hankkiminen oli välttämätöntä”, kuvaa isännöitsijä Heikki Niemelä taloyhtiön tilannetta.
Hän sekä asuu itse että toimii isännöitsijänä Asunto Oy Peltolammintorissa, joka sijaitsee Tampereella Peltolammin kaupunginosassa. Taloyhtiön tilanne on varsin yleinen: vanhaan hissiin tulee jatkuvasti vikaa, eli korjauskuluja kertyy paljon eikä tarvittavia varaosia usein edes ole saatavilla.
7-kerroksisessa talossa hissin vikaantuminen voi asukkaan näkökulmasta tarkoittaa aikamoista portaiden kipuamista joka päivä, joten taloyhtiö päätti uusia kahden talonsa hissit.
”Meillä asuu ikäihmisiä – vanhin asukas on yli 90-vuotias – ja joillakin on liikkumisen apuvälineitä. Lisäksi on lapsiperheitä rattaineen, joten halusimme turvallisen ja esteettömän hissiratkaisun”, kertoo Niemelä.
Lisää hissitilaa – nyt mahtuu yksi henkilö enemmän
Taloyhtiö hankki ensin kumppanin, jonka avulla hissiurakka kilpailutettiin. KONE valikoitui kilpailutuksessa toimittajaksi sekä yhtiön kotimaisuuden, hinnan että tarjotun ratkaisun perusteella.
”KONE pystyi kasvattamaan hissikorin kokoa muita enemmän”, Niemelä tietää.
Kyseessä on KONEen NanoSpace-tekniikalla toteutettu hissi.
”NanoSpace-hissi on vastapainoton, jolloin vastapainolle aiemmin varattu tila voidaan ottaa hissikorin käyttöön. Tässä tapauksessa 4 henkilön ja 320 kilon hissi muuttui 5 henkilön ja 400 kilon hissiksi”, kertoo myyntipäällikkö Katja Konttila KONEelta.
Etävalvonta säästää taloyhtiön kuluja
Kun As. Oy Peltolammintori oli jo valinnut KONEen hissitoimittajakseen, tuli myös KONEen älykäs digitaalinen DX-ratkaisu mahdolliseksi NanoSpace-hissiin. Taloyhtiö valikoituikin Nano DX -ratkaisun pilottikohteeksi.
”DX tulee sanoista digital experience ja se tarkoittaa hissin digitaalisuutta, eli erilaisten digitaalisten ratkaisujen yhdistämisen hissiin mahdollistuu”, Konttila selittää.
”KONE 24/7 Connect on digitaalisista palveluista suosituin, sillä se tarjoaa hissin älykästä ja ennakoivaa huoltoa ja jatkuvaa valvontaa. Hissi lähettää reaaliaikaista tietoa pilveen, jossa tekoäly analysoi tiedon ja tekee sen perusteella korjaustarve-ehdotuksia.”
KONE 24/7 Connect -palvelun avulla hissin viat ja mahdolliset korjaustarpeet voidaan havaita etukäteen ennen kuin ne edes näkyvät käyttäjille. Viat voidaan niiden kriittisyyden perusteella joko korjata heti tai tehdä seuraavan huoltokäynnin yhteydessä. Kun ongelmat havaitaan ajoissa, niiden hoitaminen säästää kustannuksia verrattuna tilanteeseen, jossa hissi on jo epäkunnossa ja korjaus tarvitaan heti. Työt voidaan kohdentaa normaalille huoltohenkilökunnan työajalle eikä tule ilta- tai viikonloppukäyntejä.
”Palvelusta saadun datan perusteella ratkaisu todella parantaa toimintavarmuutta ja pienentää vikatiheyttä selvästi”, sanoo Konttila.
Esteettömät ja upeat hissit
DX-ratkaisun avulla hissiin voidaan liittää vaikkapa KONE Elevator Call -hissikutsusovellus tai digitaalisia infotauluja. KONE Elevator Callin avulla hissin voi tilata omasta älypuhelin sovelluksesta omaan kerrokseen ja määritellä sen määränpään. Näin ollen kosketusta hissin nappeihin ei tarvita lainkaan.
Tällä hetkellä Asunto Oy Peltolammintori iloitsee ennen kaikkea esteettömyydestä.
”Hissien ovet aukeavat automaattisesti entisten painavien saranaovien sijaan, ja lisäksi olemme hankkimassa automaattiset ulko- ja tuulikaappiovet, joten talomme ovat sen jälkeen esteettömämmät ulko-ovelta asuntoihin asti”, kehuu isännöitsijä ja asukas Heikki Niemelä.
Hän kertoo, että lapsiperheet ovat iloinneet, kun lastenrattaiden kanssa mahtuu nyt sujuvasti hissiin ilman änkemistä.
”Kiitosta on tullut myös taloyhtiön hallituksen valitsemasta hissien sisustuksesta: tummaa puujäljitelmää, kermanväristä seinää, tumma lattia, takaseinä peiliä, pellitykset rosteria ja hienot LED-valot. Uudet hissit ovat upeita!”
Lue lisää KONEen peruskorjausratkaisuista
Lue lisää älykkäästä ja ennakoivasta huollosta