Suunnittele hissejä uudella KONE Studiolla Tutustu

KONE | KONE ja Leo-Pekka Tähti solmivat kahden vuoden yhteistyösopimuksen

KONE ja Leo-Pekka Tähti solmivat kahden vuoden yhteistyösopimuksen

Lehdistötiedote Julkaistu 02.02.2021

KONE Hissit Oy ja viisinkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti ovat solmineet kahden vuoden yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on osaltaan mahdollistaa Leo-Pekan harjoitusmahdollisuuksia, sekä edistää keskustelua esteettömyydestä ja sen hyödyistä.

KONE Hissit Oy, lehdistötiedote, 02.02.2021

Hissien, liukuportaiden ja automaattiovien valmistaja KONE Hissit Oy ja maailman nopein ratakelaaja Leo-Pekka Tähti ovat solmineet kahden vuoden yhteistyösopimuksen. Tähti ja KONE pyrkivät yhteistyöllään herättämään keskustelua esteettömyyden ja saavutettavuuden kuulumisesta kaikille. Synnynnäisen selkäydinvamman vuoksi lapsesta asti pyörätuolia käyttänyt Tähti, 37, on viisinkertainen paralympiakultamitalisti, moninkertainen arvokisamitalisti ja Vuoden urheilija 2016.”Sujuvan liikkumisen ja esteetömyyden edistäminen on KONEen toiminnan ytimessä, ja yhteistyömme myötä tuomme yhdessä esiin tätä myös minulle tärkeää aihetta. Hissi on itseni kohdalla eniten käyttämäni kulkuväline heti auton jälkeen”, kommentoi Tähti.”Olemme todella iloisia, että pääsemme tekemään Leo-Pekan kaltaisen huippu-urheilijan kanssa töitä. Leo-Pekka on innostava esikuva, ja hänellä on kokemusperäistä tietoa esteettömyyden tarpeellisuudesta. Yhdessä pystymme lisäämään tietoisuutta tärkeästä teemasta ja rakentamaan hyvää keskustelua”, sanoo KONEen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jussi Haapkylä.


Esteettömyys edistää yhdenvertaisuutta ja helpottaa kaikkien elämää

Esteettömyys mahdollistaa ihmisten liikkumisen ja asumisen siellä, missä he haluavat, sekä yhdenvertaisen mahdollisuuden hyödyntää palveluita ja elää täysipainoista elämää. Liikkumisen lisäksi esteettömyys ottaa huomioon myös näkemisen, kuulemisen, kommunikaation ja ymmärtämisen.
”Rakennuksen esteettömyys kertoo, että kaikki ovat sinne tervetulleita. Pieneltäkin vaikuttava muutos voi parantaa rakennuksen käyttökokemusta merkittävästi. KONEen kanssa haluamme viedä tätä viestiä alan ammattilaisille ja taloyhtiöille”, toteaa Tähti.
”Esteettömyys ei vielä toteudu kaikkialla asumisessa, ja haluamme osaltamme auttaa korjaamaan tilannetta. Etenkin vanhoissa rakennuksissa esteettömyyttä voi parantaa muun muassa modernisoimalla hissejä tilavammiksi, suurentamalla oviaukkoja ja automatisoimalla ovia sekä asentamalla hissejä rakennuksiin ja kerroksiin, joissa ei niitä vielä ole. KONE pyrkii ratkaisuillaan parantamaan kaikkien rakennusten käyttäjien elämää, ja siksi esteettömyys on perusedellytys kaikessa suunnittelutyössämme”, kertoo Haapkylä.


Lisätiedot:

Jussi Haapkylä

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, KONE Hissit Oy

Puhelin 040 526 3675

Sähköposti jussi.haapkyla@kone.com

KONE | KONE ja Leo-Pekka Tähti solmivat kahden vuoden yhteistyösopimuksen

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.